Suomessa on OECD-maiden keskiarvoa vähemmän korkeakoulutettuja. Vain noin 40 prosentilla on korkeakoulu– tai yliopistotutkinto, kun esimerkiksi Japanissa ja Koreassa jo lähes 80 prosenttia työikäisistä on korkeasti koulutettuja. Korkeakoulupaikkojen lisäämiselle on peruste.
Korkeakoulutettujen työllisyysaste on 10 prosenttia korkeampi kuin toisen asteen koulutuksen saaneiden ja korkea-asteen koulutus tuo paremman palkan.
Hallitus onkin tehnyt päätöksen tukea TKI-rahoitusta ja korkeakoulutusta.
Yrittäjyyden näkökulmasta on harmiteltu vuosia, ettei yrittäjyys kiinnosta välttämättä ylemmän akateemisen tutkinnon suorittaneita.
Naisyrittäjien suljetuilla keskustelupalstoilla tulee selväksi, että nyt on monilla aito hätä. Naiset aloittavat usein yrittäjyyden ilman suuria investointeja ja katsovat, lähteekö liiketoiminta alkuun.
Turhien riskien välttely ja sitkeä usko omaan tekemiseen vievätkin usein pitkälle.
Alkuvaiheessa yrittäjä tarvitsee matalan kynnyksen keinoja pehmentämään taivaltaan. Tällaisiksi on koettu arvonlisäveroon liittyvät huojennukset ja oman palkan pohjalta määritelty yel-vakuutus. Nyt molemmat ovat vaarassa.
Tämänhetkiset poliittiset linjaukset eivät vahvista uskoa tulevaisuuteen ja yrittäjyyteen mikro- ja yksinyrittäjänaisten keskuudessa. TKI-panostukset ovat usein teollisuus- ja teknologiapainotteisia ja siten kohdentuvat tyypillisesti miesvaltaisille aloille.
Olisiko vaikkapa Itä- ja Pohjois-Suomessa mahdollista ottaa käyttöön erilaiset EU:n mahdollistamat rahoituskanavat? Mitäpä, jos esimerkiksi päästökauppatuloilla rahoitettava Euroopan investointipankin innovaatiorahasto, jossa on 45 miljardia euroa pääomaa, pitäisi sisällään korvamerkityn rahoituksen juuri naisvaltaisille aloille? Kuinka voisimme EU-tasolla vaikuttaa naisvaltaisten alojen koulutuskysymyksiin? Nämä ovat kysymyksiä, joihin itse ainakin meppinä keskittyisin.
Euroopan unionissa tulee tehdä vahvaa naisjärjestöjen vaikuttamistyötä.
Suurin osa suomalaisista yrityksistä on mikro- ja pk-yrityksiä, joiden mahdollisuus saada takauksia investointilainoille on lähes olematon. Tässä EU voisi olla rohkeampi ja toivoisin keskustelua erilaisten
takausjärjestelmien luomiseksi. Halua investoida on, rahoitusta vaan mahdotonta saada.
Nyt korostetaan tohtorikoulutuksen merkitystä aluekehityksessä. Imatralla paikallinen ruoantuottaja totesi tohtoreista kertoessani, että ”Kyllä mekin voidaan tohtoreita muutama palkata. Palkka on kyllä sitten maataloustyöntekijän”.
Vaikea nähdä ainakaan tällä hetkellä, että tohtoreille olisi tarjolla työpaikkoja yliopistokaupunkien ulkopuolella. Vai olisivatko maakuntien yliopistot tohtorihautomoita pääkaupunkiseudulle? Miten se sitten näkyisi aluekehityksessä ja loisi kaivattuja uusia yrityksiä ja työpaikkoja? Saataisiinko näin väitelleistä tohtorisnaisista yritysten perustajia?
Vierailin äskettäin Mikkelissä ammattikoulussa ja kuulin koko kampanjan aikana fiksuimman kommentin, 18-vuotiaan sähköalan opiskelijan suusta: ”Ei minulla ole huolta tulevaisuudesta, sähköverkon turvaaminen on aina yksi tärkeimmistä tehtävistä.”
En väitä, etteikö panostukset TKI-toimintaan ja tohtorinkoulutuksiin olisi tärkeitä, ne ovat, kotimaiset innovaatiot laahaavat pahasti jäljessä.
Mutta pahasti pelkään, että nämä panostukset eivät saavuta naisyrittäjiä, vaan alv-korotukset ja liikevaihdosta laskettavat yel-maksut voivat ajaa jopa tuhannet mikroyrittäjät lopettamaan.
Halutaanko naisyrittäjät korvaamaan kansainvälistä halpatyövoimaa? Suhtaudutaanko naisyrittäjyyteen jonain näpräämisenä?
Pienestä aloittivat ikoniset naisyrittäjämme, kuten Anu Pentik, Eila Kaisla tai Kaija Aarikkakin aikoinaan. Mahdollistetaan heille jatkajia, eikä vieritetä lisäesteitä naisvaltaisten alojen yrittäjien tielle. Annetaan heille kasvurauha ja työkaluja kasvattaa liiketoimintaansa
Naisyrittäjien ääntä tarvitaan myös Euroopassa.
Kati Häkkinen
Yrittäjä
Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen
www.katihakkinen.fi
