Tiedotteet
Vuoden yrittäjänainen 2015
Suomen Yrittäjänaiset ja OP Ryhmä valitsivat Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi porvoolaisen restaurointi- ja ravintola-alan yrittäjä Airi Kallion. Airi Kallio keksi reilut 32 vuotta sitten yhdistää restauroinnin ja kahvila- ja ravintolatoiminnan ja tuloksena syntyi uniikki liikeidea: tee- tai
Yrittäjänaiset odottaa vauhtia sääntelyn purkuun
Hallitusohjelman yhtenä kärkilinjauksena on normien purkaminen. Suomen Yrittäjänaiset odottaa liikenne- ja viestintäministerin kontolla olevalle urakalle riuskaa edistämistä. Toimitusjohtaja Marju Silander sanoo Suomessa olevan normeja yli kotitarpeen, sillä esimerkiksi kuntien lakisääteisiä velvoitteita on noin 610. Näistä liki
Vauvalaskun tasaaminen on askel oikeaan suuntaan
Suomen Yrittäjänaiset on iloinen siitä, että hallitus alkaa korvata äidin työnantajalle kertasummana 2 500 euroa perhevapaakuluja. -Tämä on askel oikeaan suuntaan, puheenjohtaja Seija Estlander toteaa. -Liittomme on ajanut sinnikkäästi perhevapaakulujen tasaamista, eikä ratkaisua ole tupo-pöydissä löytynyt.
Yrittäjänaiset sai uuden toimitusjohtajan
Valtiotieteen maisteri Marju Silander (49) on nimitetty Suomen Yrittäjänaisten uudeksi toimitusjohtajaksi 20.8.2015 alkaen. Hän on toiminut viimeksi Helsingin Yrittäjien varatoimitusjohtajana. Silanderilla on vahva kokemus järjestötoiminnasta ja hän on toiminut myös yrittäjänä. Toimitusjohtajan paikka tuli avoimeksi Heli
Suomella ei ole varaa kyykyttää naisia
Naisten taloudellisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon juurruttaminen vaatii jatkuvaa työtä, eikä Suomella ole varaa kyykyttää naisia työntekijöinä ja yrittäjinä. Näin lataavat Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila ja Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander. Sirkka-Liisa Anttila toteaa Suomen olleen
Hallitus lakaisi vauvalaskun maton alle
Suomen Yrittäjänaiset ajaa vanhemmuudenkulujen tasaamista, koska nykyinen maksujärjestelmä torppaa naisvaltaisten alojen kasvua, työllistämistä ja kansainvälistymistä. Tämän lisäksi se kyykyttää synnytysikäiset naiset pätkätöihin. Puheenjohtaja Seija Estlander on pettynyt siihen, ettei Juha Sipilän hallitusohjelman mukaan vanhemmuudenviulut jäävät täälläkin
Vanhemmuudenkulujen tasaaminen kirjattava hallitusohjelmaan
Suomen Yrittäjänaiset vaatii vanhemmuudenkulujen tasaamisen kirjaamista selkeästi uuteen hallitusohjelmaan. Puheenjohtaja Seija Estlanderin mukaan Ruotsi kelpaa hyvin mallimaaksi, sillä siellä työnantajat ja työntekijät osallistuvat kulujen maksuun. Suomessa yhdestä lapsesta napsahtaa äidin työantajalle noin 17 000 euron vauvalasku,
Muotialan yrittäjä voitti kannustuspalkinnon
Muotialan yrittäjä Johanna Soilu, 30, voitti nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävän Kultainen Oras -kannustuspalkinnon. Soilun perustaman Fashion Unit Oy:n toimintaan kuuluvat tyylivalmennukset, malli- ja esiintyjäpankki sekä suuret tapahtumatuotannot. Suomen Yrittäjänaisten ja LähiTapiola-ryhmän yhteinen raati valitsi voittajan erittäin tasokkaiden
Naiset äänestävät nyt vauvalaskun tasaamiseksi
Suomen Yrittäjänaiset ajaa yhtenä kärkitavoitteenaan sitä, että uusi eduskunta tasaa vanhemmuudenkulut. Puheenjohtaja Seija Estlander arvioi ongelman ratkeavan viimein myös Suomessa, kun naiset äänestävät naisia. Liitto vaatii eduskuntaa tasaamaan vanhemmuudenkulut, koska tupo-pöydissä kana on jäänyt kynimättä. Ruotsissa
Presidentti Niinistö tapasi Yrittäjänaisten edustajia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Suomen Yrittäjänaisten hallituksen tiistaina 10. maaliskuuta Presidentinlinnassa. Tapaamisessa olivat esillä mm. suhdannenäkymät, vanhemmuuden kustannukset sekä nuorten työllistymiseen liittyvät kysymykset. Suomen Yrittäjänaiset on valtakunnallinen etujärjestö. Kattojärjestöön kuuluu noin 70 paikallisyhdistystä ja jäseniä
Työnantajan vauvalasku on 17000 euroa
Suomen Yrittäjänaiset tukee Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ideaa maksaa äitiyslomalle jäävästä työntekijästä äidin työnantajille 2 500 euroa korvausta. Puheenjohtaja Seija Estlander pitää korvausta kuitenkin lämpimänä kädenojennuksena, sillä yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle noin 17 000 euroa.