Tiedotteet
Yrittäjänaiset vaatii perhevapaauudistuksen jatkamista
Yrittäjänaisten mielestä perhevapaajärjestelmän uudistamista tulee jatkaa, koska kyseessä on yhteiskunnallisesti tärkeä reformi, jonka etenemiseen on löydyttävä rahaa ja yhteinen tahtotila. Yrittäjänaiset on ajanut pitkään perhevapaauudistusta naisvaltaisten yritysten kilpailukyvyn ja naisten tasa-arvon edistämiseksi. Liiton mukaan perhevapaakulut on
Yrittäjänaiset ajaa alvin alarajan nostamista 50 000 euroon
Suomen Yrittäjänaiset kannattaa kansanedustaja Sari Tanuksen tekemää toimenpidealoitetta arvonlisäveron alarajan nostamiseksi 10 000 eurosta 50 000 euroon. Lisäksi liitto ajaa alvin alarajan päälle tulevan huojennusalueen asteittaista porrastamista. Suomen nykyinen alvin alaraja on jäänyt jälkeen EU-maiden alvipolitiikasta. Esimerkiksi Viron
Yrittäjänaiset ei hyväksy perjantain työtaisteluja
Suomen Yrittäjänaiset pitää työttömyysturvan aktiivimallia vastaan suunnattuja lakkoja, työnseisauksia ja mielenosoituksia järeänluokan protesteina maan hallitusta vastaan. Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Natalia Härkin luonnehtivat satamien ja joukkoliikenteen toiminnan halvaannuttavia vastalauseita ylimitoitettuina iskuina myös yrittäjiä ja tavallisia
Yrittäjänaiset etsii yrittäjyys- ja viestintäkoordinaattoria
Suomen Yrittäjänaiset on naisten yrittäjä- ja elinkeinopoliittinen etujärjestö, joka edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa asiantuntijana naisyrittäjien yritystoiminnan edellytyksiä. Yrittäjäjärjestö edustaa jäsenistöään näitä koskevissa yhteisissä asioissa, huolehtii edunvalvonnasta, strategisista tehtävistä sekä edistää jäsentensä toiminnallisten päämäärien toteutumista ja paikallisyhdistysten
Yrittäjänaisten hallitus järjestäytyi
Suomen Yrittäjänaisten hallitus järjestäytyi ja teki keskeiset henkilövalintansa. Varapuheenjohtajina jatkavat Tiina Koski Forssasta ja Marja-Leena Magga Sodankylästä. Hallituksen työvaliokunnassa jatkavat puheenjohtaja Seija Estlander Helsingistä ja molemmat varapuheenjohtajat. Lisäksi työvaliokunnassa jatkavat Sirpa Pii-Keinonen Jyväskylästä ja Susan Äijälä Tampereelta. Viestintätoimikuntaan nimettiin hallituksesta Sari Hagemeier Hämeenlinnasta, Tarja Lakkala Rovaniemeltä
Suomen Yrittäjänaiset yhteistyöhön Yrittäjästä työantajaksi -palvelussa Uudellamaalla ja Lapissa
Suomen Yrittäjänaiset ja Turre Legal Oy ovat aloittaneet yhteistyön Yrittäjästä työnantajaksi -palvelussa Uudellamaalla ja Lapissa. Yrittäjästä työnantajaksi -palvelun tavoitteena on kehittää ensisijaisesti ensimmäistä työntekijäänsä palkkaavien yksinyrittäjien työnantajataitoja ja rekrytointiosaamista. Palvelussa yrittäjä saa neuvoja ja vinkkejä rekrytoinnin
TE-toimistojen palkkatukijärjestelmä takkuaa
Suomen Yrittäjänaiset on huolissaan TE-toimistojen palkkatukimaksujen viivästymisestä ja hakemusmenettelyn byrokraattisuudesta. Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Natalia Härkin kertovat pienyrittäjien ottaneen liittoon yhteyttä, kun heille myönnetyt maksut ovat jopa kuukausia myöhässä. Maksatuksen venyminen on pienille firmoille iso ongelma, kun tuki voi olla
Kysely käynnissä – vastaa, vaikuta ja voita arvonnassa!
Suomen Yrittäjänaisilla on käynnissä kysely jäsenille ja yrittäjänaisille sekä yritystoimintaa suunnitteleville. Jäsenkyselyllä kartoitetaan liiton toiminnan kehittämistarpeita ja päivitetään jäsenprofiilia. Lisäksi kyselyllä selvitetään vaikuttamistyöhön liittyen sisältöjä yritystoiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta. Erityisteemana on omistajanvaihdokset. – Jäsentemme vastaukset ovat
Yrittäjänaiset ajaa työllistämisen esteiden purkamista
Suomen Yrittäjänaiset uskoo maan talouden sinkoavan kovaan kasvuun, kun työllistämisen esteet puretaan. Näin sanovat liiton toimitusjohtaja Natalia Härkin ja puheenjohtaja Seija Estlander. Uudet työpaikat syntyvät nyt pk-yrityksiin, ja Suomella on korkean koulutustason vuoksi hyvät edellytykset monenlaiseen
Yrittäjänaiset ajaa EU:n kilpailukyvyn tehostamista
Suomen Yrittäjänaiset näkee Euroopan Unionin ennen muuta rauhan ja hyvinvoinnin liittona. Yhtenäisen ja avoimen perustan luovat etenkin tavaroiden, palvelujen, rahan ja ihmisten vapaa liikkuminen yhteismarkkinoilla. Yrittäjänaisten linjaukset tulevaisuuden EU:sta keskittyvät naisten tasa-arvon sekä naisten osaamisen ja
Seija Estlander jatkaa Yrittäjänaisten puheenjohtajana
Valtiotieteen maisteri Seija Estlander jatkaa Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtajana. Valinta vahvistui äsken Rovaniemellä järjestetyssä liittokokouksessa. Estlander starttaa kolmannen kaksivuotispestinsä ensi vuoden alusta. – Kärkitavoitteena on perhevapaauudistuksen edistäminen siten, että vanhemmuudesta napsahtavat kustannukset katetaan verovaroilla siltä osin, mitä
Katriina Pilppula on vuoden 2017 valtakunnallinen Yrittäjänainen
Suomen Yrittäjänaiset on valinnut Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi jyväskyläläisen hotelli- ja ravintola-alan yrittäjä Katriina Pilppulan. Hänen yritykseensä Yöpuu Osakeyhtiöön kuuluu neljä itsenäistä brändiä. Näitä ovat boutique-hotelli Yöpuu, fine dining-ravintola Pöllöwaari, hotelli Verso ja Verso Baari. Pilppula on