Tiedotteet
Vaadimme, että hallitus peruu kirjauksen perhevapaakustannusten korvausten leikkauksesta
Nyt ei ole varaa heikentää työllistämisen ja yrittäjyyden edellytyksiä naisvaltaisilla aloilla. Hallituksen aikomus laskea naisen työnantajalle maksettavaa perhevapaakorvausta on käsittämätön heikennys ajassa, jossa työllistämistä ja tasa-arvoista työelämää on kaikin tavoin edistettävä. Vanhemmuuteen liittyvät kustannukset on jaettava
Saimme useita tavoitteitamme läpi
Suomen Yrittäjänaiset on hallitusohjelman kokonaisuuteen tyytyväisiä. Ohjelman keskiössä on yrittäjyys ja työ. -Meillä on 15 kirjattua tavoitetta, joista yhdeksään on hallitusohjelmassa selkeä tavoite tai muutosehdotus. Olemme erittäin tyytyväisiä, että ohjelmassa tavoitellaan reiluja, avoimia markkinoita, joissa pienempikin
Hallitusohjelmalla otettiin askel taaksepäin vanhempainvapaiden kustannusten osalta
Hallitusohjelmassa on paljon hyviä uudistuksia yrittäjille, mutta valitettavasti vanhempainvapaiden kustannusten osalta on päätetty heikentää tasa-arvoa. Sipilän hallituskaudella kustannusten jaon osalta saavutettiin merkittävä tasaus kustannuksiin. Tuolloin päätetiin, että äidin työnantajalle maksetaan 2 500 euron kertakorvaus, kun työnantaja
Tulevan hallituksen muistettava yksinyrittäjien merkitys
Toiminimiyrittäjille tulee sallia liikuntaan kannustavat edut samoin kuin ne voidaan etuna tarjota työntekijöille ja muiden yhtiömuotojen yrittäjäomistajille. Toiminimiyrittäjä ei tällä hetkellä voi hyödyntää liikuntaseteliä tai työsuhdepolkupyörää. Liikunnan ja hyvinvoinnin tukeminen elinkeinoharjoittajalle on kuitenkin erittäin tärkeää, koska
Yrittäjätaustaisia naisia valittiin eduskuntaan vain 11
Eduskuntavaaleissa oli ehdolla vajaa 500 yrittäjätaustaista ehdokasta eli noin 20 prosenttia kaikista ehdokkaista. Heistä 45 tuli valituksi eli 22,5 prosenttia kaikista kansanedustajista. Yrittäjäkansanedustajien määrä on lisääntynyt, sillä viime vaaleissa heitä valittiin 35. ”Yrittäjät ymmärtävät miten tätä
Suomen Yrittäjänaiset julkisti eduskuntavaaliohjelmansa
Yrittäjänaiset haluaa Suomesta entistä paremman ja tasa-arvoisemman paikan yrittää. Eduskuntavaaliohjelmassa nostetaan esiin erityisesti epäkohtia, jotka koskettavat aloja, joilla on paljon naisia yrittäjinä sekä asioita, jotka heikentävät naisten asemaa yrittäjinä. Yrittäjänaiset vaativat parempaa kannustavuutta yrittämiseen, parannuksia yrittäjän
YEL-laki muuttui, mitä nyt tapahtuu?
Yrittäjän eläkelaki muuttui vuoden alussa. Finanssivalvonta huomautti eläkelaitoksia siitä, että yrittäjien YEL-työtuloa ei ole valvottu ja se ei monella ollut oikealla tasolla. Yrittäjä on itse vastuussa omasta eläkekertymästään ja sosiaaliturvastaan. YEL-työtulon suuruus vaikuttaa eläkekertymän lisäksi perhe-etuuksiin,
Annetaan yrittäjien yrittää ja pidetään markkinat avoimena
Suomessa yritysten määrä hipoo 300 000 ja yrittäjien kokonaismäärästä naisia on noin kolmannes. Naisten määrä on ollut kasvusuuntainen, mutta työnantajayrittäjiä tästä ryhmästä on yksi neljästä. Ylipäätään maamme yrityskannasta 93 % yrityksistä on alle 10 henkeä työllistäviä ja
Kolme Yrittäjänaisten edustajaa Suomen Yrittäjien valtuustoon
Lauantaina 22.10. Tampereella järjestettiin Suomen yrittäjien liittokokous, jossa valittiin järjestölle uusi luottamushenkilöjohto. Yrittäjänaisista valtuustoon valittiin puheenjohtajamme Katja Rajala Vaasasta sekä Irina Kallio Vantaalta ja Kate Suopajärvi Rovaniemeltä. Varajäseniksi valittiin Tiina Lepola Forssasta, Mira Rahkonen Itä-Uudeltamaalta ja
Anu Areva on vuoden 2022 Yrittäjänainen
Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2022 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi salolaisen aurinkoenergia-alan yrittäjän Anu Arevan. Salo Solar Oy:tä johtava Areva toimii tulevaisuuden alalla ja pyörittää veljensä kanssa voimakkaasti kasvavaa konsernia, joka on kansainväliselläkin mittapuulla omaa luokkaansa. “Tämä tuli
Yrittäjänaisten puheenjohtajaksi Katja Rajala Vaasasta
Yrittäjä Katja Rajala Vaasasta (51) valittiin Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtajaksi Iisalmessa perjantaina pidetyssä liittokokouksessa. Rajala on sarjayrittäjä, tietokirjailija ja yhteiskuntavaikuttaja. Hänet valittiin tänä vuonna Vaasan vuoden Yrittäjänaiseksi. – Tarvitsemme vahvaa ja laaja-alaista vaikuttamista yrittäjien asioiden edistämiseksi entistä
Yrittäjällä pitää säilyä vapaus omaan vakuutustasoon
Yrittäjäksi ryhtyvä ottaa vastuun omasta toimeentulostaan ja moni yrittäjä onkin ainakin jossain vaiheessa yrittäjyyttään joutunut tulemaan toimeen hyvin pienillä tuloilla. Yrittäjä on halunnut valita itselleen vapauden ja vastuun. Tämä vapaus pitää sallia myös oman sosiaaliturvan ja