Blogit

Hei tullaa tutuiks!

Moni meistä tekee töitä yksin tai pienessä työyhteisössä ja kantaa suuren vastuun. Painimme monenlaisten kysymysten ja ongelmien kanssa, ja silloin on hyvä jos on tukiverkosto. Sellainen yhteisö, jossa jokainen ymmärtää

Yrittäjänaiset esiin – Mirkka Syrjälä

Sinnillä mennään eteenpäin Olen Mirkka Syrjälä, 41-vuotias parturi-kampaaja Kurikasta. Perheeseeni kuuluu aviomies Jarkko sekä pojat Otto ja Sampo. Valmistuin 21-vuotiaana vuonna -98 unelma-ammattiini parturi-kampaajaksi. Olin tehnyt jo opiskeluaikana apulaisen hommia

Yrittäjänaiset esiin – Päivi Heinonen

Olen Päivi Heinonen, fysioterapeutti. Minulla on mieheni kanssa fysikaalinen hoitolaitos. Yrittäjänä aloitin 1.9.1990 Merikarvialla. Ryhdyin yrittäjäksi suunnittelematta. Olin ollut työelämässä vasta puolitoista vuotta, kun silloinen pomoni muutti paikkakunnalta ja tarjosi

Yrittäjänaiset esiin – Julia Pappila

Synnyinmaassani Venäjällä työskentelin kelloseppänä mutta Suomessa kouluttauduin lähihoitajaksi. Vuonna 2009 perustin Kynsistudio Your Nail:n ja kouluttauduin LCN- koulutuksessa jalkahoitajaksi. Työskentelin aluksi Jyväskylässä sivutoimisena käsi- ja jalkahoitajana, päätyönäni lähihoitajan työt. Hoitotyötä

Minäkö riistäjätyönantaja?

Yrityksiä on erilaisia. On suuria konserneja ja teollisuutta, mutta ylivoimaisesti suurin osa yrityksistä on pieniä pk- yrityksiä. Työelämä on jo pitkään ollut murroksessa, ja yrittäjyyden kuvakin on muuttunut. Tyypillinen yrittäjä

Yrittäjänaiset esiin – Paula Kerola

Yrittäjänaiset esiin!

Rakkaudesta järjestötyöhön

Kuulun kumpaankin yrittäjien kattojärjestöön, Suomen Yrittäjänaisiin ja Suomen Yrittäjiin. Molempien järjestöjen aktiivisena jäsenenä olen ollut yrittäjyyteni ensimetreistä lähtien, kohta 20 vuotta. Kumpikaan järjestö ei poissulje toisen olemassaoloa, kummallakin on omat

Yrittäjänainen kauppakeskuksessa

Huh hellettä, eli on ollut ihana kesä olla yrittäjä kauppakeskuksessa! Kauppakeskuksista on monia ristiriitaisia mielipiteitä. Tänä kesänä on kuitenkin niissä ollut suorastaan taivaallista! Siihen on monta hyvää syytä. Selkeästi parasta

Yrittäjänaiset tarvitsevat verkostoja!

  Suomen Yrittäjänaiset on valtakunnallinen etujärjestö, joka ajaa yrittäjänaisille leveämpää leipää. Riveihimme kuuluu noin 6 000 jäsentä liki 70 paikallisyhdistyksen kautta, ja tällä nuppiluvulla olemme Pohjoismaiden suurin yrittäjänä toimivien naisten oma

Kenelle veisit viestikapulan, yrittäjä?

Ensimmäisen kerran salama iski minua melkein päähän yläkouluiässä. Olin hakemassa pyykkejä sisään ukkosen alta, kun salama iski puuhun noin 50 metrin päässä. Siitä selvisi säikähdyksellä ja sai mahtavia tarinoita eteenpäin