Blogit
YEL – muutakin kuin eläkevakuutus
Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan jo kaksi viidestä uudesta yrittäjästä asettaa eläkkeensä perustana olevan YEL-vuosityötulon minimiin tai sen tuntumaan. Kaikista yrittäjistä alarajan tuntumaan vakuuttaa joka viides. Alimmilla YEL-vakuutustasoilla yrittäjä ei saavuta maksamillaan vakuutusmaksuilla
Yrittäjänaiset astuu esiin
Yrittäjänaiset astuu esiin loistavissa tunnelmissa. Toteutimme kyselyn jäsenillemme sekä ei-jäsenille. Kyselyllä kartoitettiin jäsentemme profiilia sekä kerättiin tietoa liiton toiminnan kehittämiseen. Saimme vastauksia 990 kappaletta, joista 85 prosenttia jäseniltä. Nyt on
Vierasblogi Kirsi Timonen: Ajanhallinta – itsekkyyttä vai lahja läheisille ja asiakkaille?
Tapasin viime viikolla yrittäjänaisen ja työnantajan. Hän oli vuosi sitten luopunut rakkaasta koripalloharrastuksestaan ja korvannut liikunnantarpeensa työmatkapyöräilyllä. Ja mitä tapahtui? Vaikka liikuntaan käytetty tuntimäärä viikossa säilyi lähes samana, ilmestyi arkipäiviin
Haloo, haloo, naisia on puolet väestöstä
Suomen Yrittäjänaiset uskoo talouskasvun saavan uutta vauhtia purjeisiinsa, kun naisvaltaisten alojen yrittämisen ja työllistämisen esteet puretaan. Suomalaisnaiset ovat sijoittuneet vuodesta toiseen OECD:n koulutustilastojen kärkisijoille ja äskettäin naiset nappasivat kolmannen sijan
Vierasblogi Noora Arkia: Yrittäjästä työnantajaksi -palvelu on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja saanut kiitosta
Yrittäjästä työnantajaksi -palvelu sai Suomen Yrittäjänaisista yhteistyökumppanin loppuvuodesta 2017. Yhteistyötä tehdään Uudellamaalla ja Lapissa, lue uutinen yhteistyön alkamisesta täältä. Nyt palvelu on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Olen päässyt tapaamaan palvelun tiimoilta
Edessä on reipas toimintavuosi
Suomen Yrittäjänaisilla on edessä reipas toimintavuosi, joka starttasi äskettäin hallituksen järjestäytymispäivillä. Vuoden vaalirumbaan kuuluvat presidentinvaalien jälkeen tämän vuoden lokakuussa järjestettävät maakuntavaalit ja kevään 2019 eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Hallituksemme on päättänyt tehdä